sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mihin katosivat sukat?

Heippa!

Blogin puolella on ollut hiljaista ja tälläkin kertaa hyvä (teko)syy löytyy takataskusta.
Fiilis alkoi oksentelemaan sekä ripuloimaan sunnuntai-maanantai välisenä yönä. Pahemmin ei tässä talossa nukuttu kun koko yö meni koiraa ulos kiikuttaessa. Fiilis reippaasti pyysi ulos kun hätä tuli ja sen ansiosta vain kerran sattui vahinko sisälle. Sitä siivotessa herkempi ihminen ei olisi varmaankaan kestänyt...!

Vanhemmillani myös Aurinko sekä Poupou oksentelivat ja kaverillani koko kolmen koiran porukka, eli varmaankin joku pöpö on liikkeellä.
Juuri kerkesin kaverille todeta, että onneksi Femma ei oksentele, niin enköhän joutunut heti perumaan sanani kun Femma alkoi oksennella. Älä koskaan sano älä koskaan, vai miten se menikään?
Siinä vaiheessa meinasi tulla jo itku kun kiikutin kahta kipeää koiraa vuorotellen ulos silmät ristissä unettoman yön jäljiltä. Huh!

Koirien sairastumisen takia meillä peruuntui pari yhteislenkkiä sekä Femman agilitytreenit.
Sen takia viikko olikin aika tylsä, varsinkin kun lenkeille en uskaltanut lähteä alkuviikosta, ettei tyttöjen olo pahenisi tai etteivät ne tartuttaisi eteenpäin mahdollista tautia.

Hieman tylsemmän viikon johdosta ovat neiti villakoira ja epäneitimäinen paimenkoira keksineet uutta tekemistä, kuten sukkien varastamista ja roskiksien penkomista. Jostain syystä vain toinen sukista katoaa aina ja löytyy mitä parhaimmasta piilosta - eli sängyn alta.
Siitä kertoo tämä pieni sarjakuva;

 photo IMG_0003_zps0650b356.jpg 


Toivottavasti ensi viikolla palaamme taas tänne uusien seikkailujen kera, pysykää kanavalla;)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Naurava kulkuri

Nauraen kuljen kuin kuningas mä oisin 
elän täysillä hetkessä 
matkalla nauttien retkestä
Kirjavat vaiheeni kertoa mä voisin 
aamulla nostan kytkintä 
ja poistun nauraen rytmissä, hei! 


 photo DSC_0367_zpsf56924a3.jpg
 photo DSC_0350_zpscfc68f1a.jpg  photo DSC_0184_zps49dc0a5c.jpg

Viime viikolla postista saapui paimenlapselle varsin mieluisa paketti, josta paljastui neljä uutta frsibeetä. Heti emme kiekkoja päässeet testaamaan sateiden takia, mutta viimein perjantaina pääsimme hieman heittelemään porukalla.

"Saanko jo ottaa,pliis?"

Ei ollut varmaan yllätys, että Fiilis tykästyi uusiin lahjoihinsa. Se nappaili innoissaan kiekkoja ilmasta ja juoksi hirmuista vauhtia niiden perässä.
Fiilis on kyllä ihan liekeissä kiekkojen parissa, se nauttii ihan silminnähden. Tässä lajissa voitaisiin kyllä kehittyä paljonkin, jos vaan pääsisimme jonkun kokeneemman oppiin. Nyt toivotaan, että niin kävisi!

 photo DSC_0271_zpsdc9154bd.jpg
 photo DSC_0371_zpsfa15646f.jpg  photo DSC_0285_zps8d246b13.jpg

Femma oli myös mukana testaamassa kiekkoja, mutta pikkuvilla lähinnä toimitti maskotin virkaa, sillä yrityksistä huolimatta se ei innostunut frisbeistä ollenkaan. Kuka nyt jaksaisi juosta tylsän muovipalan perässä?
Pikkuvillalla oli jälleen omat seikkailunsa, se jahtasi tielle osuneita lintuja ja ihmetteli maahan tippuvia lehtiä. Femma myös pariin otteeseen pysähtyi lätäkön ääreen peilailemaan itseään pitkäksi aikaa, höpsö tyyppi!

 photo DSC_0360_zps29d2a80f.jpg
 photo DSC_0142_zps75a9bb1d.jpg  photo DSC_0491_zps6fa9c3a1.jpg

 Maanantaina molemmat tytöt pääsivät taas ihmettelmään ja touhuamaan agilityhallille.
Ennen agilityä Fiilis pääsi juoksemaan samassa ryhmässä olevan australianpaimenkoira Kurkon kanssa. Saivat molemmat paimenet hieman ylimääräistä energiaa pois ennen töitä.
Spurttailu tekikin ilmeisesti hyvää Fiilikselle, sillä radalla neidillä oli tosi hyvä viretila!

 photo DSC_0008_zps27339107.jpg  photo DSC_0006_zps7d13afa6.jpg

Tällä kertaa ohjatulla tunnilla meillä oli aiheena harjoitella eri ohjauskuvioita. 10 esteen rata piti mennä ensin vain valsseja käyttäen ja seuraavaksi vain sokkareita käyttäen.
Femman kanssa mentiin luonnollisesti rata putkeen ja Fiiliksen kanssa pieniä pätkiä kerrallaan, matalilla korkeuksilla.

Femman kanssa ollaan otettu taas viimeaikoina suuria harppauksia agilityssä. Pikkuvilla jää kiltisti odottamaan lähtöön eikä lähde vaeltelemaan omia reittejänsä. En tiedä, että onko neiti viimein aikuistunut vai olenko vihdoin oppinut vetelemään oikeista narusta, sillä meidän suoritukset radalla on ollut tasaisen hyviä jo jonkun aikaa.
On kyllä ilo harrastaa Femman kanssa, varsinkin nyt kun kova työ alkaa viimein näkyä!

 photo DSC_0467_zpsb95c2f44.jpg

Kun Fiilis oli viime kerralla mukana agilityssä, ei paimenlapsi todellakaan ollut parhaimmillaan tai oma itsensä. Se oli yllättävän häiriöherkkä, kadotti korvansa ja kuumui odottamisen aikana kohtuuttomasti. Vaikka meillä olikin hyviä pätkiä, jäi silti vähän paha maku suuhun Fiiliksen teinipelleilystä.

Tällä kerralla paimenlapsi oli taas aivan vastakohta viimetreeneistä. Se kuunteli, ei ottanut häiriötä ja toimi muutenkin kuin unelma. Töitä jaksettiin tehdä loppuun asti ja mitään tyhmiä pelleilyjä ei näkynyt.
Treenien jälkeen tunnelma oli kyllä katossa, toisin kuin edellisellä kerralla!
Kouluttajammekin totesi, että tyyppi on paljon fiksumman oloinen kun viimeksi. Ehkä se hirveänkauhea teini-ikä alkaa pikkuhiljaa väistyä ja potentiaalinen harrastuskaveri alkaa kuoriutua esiin;)

 photo DSC_0049_zps2d5edf83.jpg


Femmalla on nyt viime aikana ollut vaikeuksia syömisen kanssa, taas kerran. En tiedä, että onko kyse jostain nirsoilukaudesta vai mikä nyt mättää. Aamuisin Femma ei syö melkeimpä ollenkaan ja illalla maximissaan puolikuppia, joskus harvoin menee melkein koko kuppi.
Kaikki keinot on kokeiltu ja silti ruoka ei katoa. Painoakin on taas hieman tippunut, mutta ei vielä mitenkään huolestuttavasti, yhtään enempää tosin ei saa tippua.
Täytyy nyt seurailla tilannetta ja kohta taas kysellä eläinlääkäriltä mielipidettä tilanteeseen.

 photo DSC_0259_zps2d390c36.jpg  photo DSC_0031_zps7d7dce2c.jpg

Me odotellaan, että posti toisi videokameraani uuden laturin, jotta saataisiin taas bloginkin puolelle enemmän videoita. Liikkuvaa kuvaa olisi hauska myös saada treeneistä, niin pääsisitte tekin näkemään meidän menoa, eikä vaan lukemaan niitä. Toivottavasti paketti saapuisi pian, sitä ollaan jo jonkun aikaa odoteltu!

 photo DSC_0589_zps557703a8.jpg  photo DSC_0324_zps0f054189.jpg

tiistai 7. lokakuuta 2014

Voiko tuntea omansa joukosta muiden, tuhansista tunnistaa?


Auringon kultaama kasteinen aamu
Kenelle näyttäisin sen
Salaiset riemuni, surujen viilto
Kuka on kaiken sen arvoinen
Kuka odottaa minua varjoissa puiden
Joko piirteensä voin aavistaa
Voiko tuntea omansa joukosta muiden,
Tuhansista tunnistaa 

Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän
Josta kirkkaana sen ymmärrän
Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän
Hän on minulle muita enemmän
Hän on minulle muita enemmän 




Eräs lukija ehdotti, että tekisin postauksen siitä, että miten olen päätynyt näihin rotuihin mitä minulla on. Varsinkin kun ne eroavat toisistaan niin paljon. Hetken pyörittelin aihetta mielessäni ja siitä alkoi tulvia juttua enemmänkin, joten tässä nyt kokonainen postaus aiheesta.

Ensin voisin kertoa, että minkälaisen toivon oman koirani olevan.
Minä toivon koiralta iloista sopeutuvaista ja avointa luonnetta. Toivon, että koirani rakastaa tehdä kanssani mitä vaan ja se olisi aina valmis lenkille tai töihin. Toivon koiralta, että se tekee energisesti kaikkensa kun niin pyydän, mutta kun tekeminen loppuu, osaa se ottaa rennosti.
En halua loputonta työnarkomaania, joka hyppii seinillä yhdenkin vapaapäivän johdosta, enkä koiraa jota joutuu maanitella ja anella, että se tekisi edes vähän omaa tahtoani.
Toivon perheenjäsentä sekä harrastuskaveria, en pelkkää ruusukehaita tai sohvakoristetta.
Mielestäni Femma ja Fiilis täyttää paljon toiveitani, mitkä edellä mainitsin.

 photo IMG_1708_zps9fabb8f0.jpg  photo IMG_0036_zps13b1f534.jpg

Monella lapsella on varmaankin ollut joku rotuhaave pienenä. Usein haaveet ovat saaneet alkunsa esimerkiksi naapurin koirasta, kirjoista tai elokuvista. Minä en ollut tässä asiassa poikkeuksellinen lapsi, sillä haaveilin esimerkiksi dalmatialaisesta kuullessani tarinan 101 dalmatialaisesta ja saksanpaimenkoirasta nähtyäni Poliisikoira Rex-sarjaa telkkarista.
Nämä haaveet tosin kaatuivat viimeistään silloin hieman vanhempana, kun rupesin ymmärtämään koirista enemmän ja tiesin, että mitä minä haluan koiralta. Yksi rotuhaave ei kuitenkaan väistynyt, edes tähän nuoreen aikuisikään mennessä...

Muistan pienenä katsoneeni Babe-possu nimistä elokuvaa. Kun ruudussa ensimmäisen kerran vilahti mustavalkoinen koira, hihkaisin äidilleni, että minkä rotuinen se oli. Äitini vastasi kiireiden lomasta, että "joku paimenkoira". Siitä asti olen halunnut sen "jonkun paimenkoiran", joka myöhemmin osottautui rodultaan bordercollieksi.


Kun oman koiran ottaminen alkoi olla ajankohtaista, asuin vielä vanhempieni luona. Koska vanhemmillani oli pieniä koiria ja pikkuveljeni oli hieman allerginen, ei isohkon paimenkoiran ottaminen ollut silloin mahdollista, haaveistani huolimatta. Tällöin haaveenani oli pääasiassa kaksi paimenkoiraa, bordercollie ja australianpaimenkoira.
Silloin harkitsin ja punnitsin asiaa paljon ja tulin siihen tulokseen, että paimenkoirat olisivat liian vaikeita minulle siihen elämäntilanteeseen. Hautasin siis idean ja aloin miettimään jatkoa.

Halusin siis ensimmäiseksi koiraksi pienikokoisen, kiltin, mutta omalla moottorilla toimivan harrastuskoiran. Ensimmäiseksi mieleeni nousi vikkelät villakoirat.
Serkuillani on villakoiria, joten rotu oli sitä kautta tuttu. Silloisessa agilityryhmässämme oli myös keskikokoinen villakoira, jonka luonteeseen olin aivan korviani myöten ihastunut.

http://img-front.petsie.org/pet/picture/022044045_b.jpg


Villakoiran ottamisessa oli vaan se yksi huono puoli; kovatöinen turkki. En ole ikinä ollut innokas turkinhoitaja, joten turkkirodun ottaminen mietitytti paljon. Varsinkin kun eksyin netissä sivuille, jossa voivoteltiin turkin vaikeutta ja sen hoidon kamaluutta. Vaikka löysin myös hyviä kokemuksia villakoiran turkin lyhyenä pitämisestä, jäi mieleen kummittelemaan monen vuoden harjausrumba.

 photo IMG_0012_zpsb22c44d3.jpg
Ei ehkä mikään maailman houkettelevin urakka....

Huomasin eksyväni jatkuvasti lukemaan lisää villakoirista ja keskustelemaan omistajien kanssa. Rotu alkoi tuntua kokoajan sopivammalta meille. Lopulta turkinhoito ei tuntunutkaan niin kauhealta ajatukselta, kun vertasi niihin kaikkiin hyviin puoliin, mitä rodussa mielessäni oli.
Kun lopulta törmäsin ilmoitukseen maalla kasvaneista villakoirapennuista, oli urani villakoiran omistajana lähdössä käyntiin hiljalleen.


Kun saavuimme katsomaan pentuja, olivat ne kuusiviikkoisia. Autossa äitini kanssa olimme puhuneet, että katsoisimme pentuja kriittisin silmin ja jos ne ei oikeasti jostain syystä miellyttäisi, en edes harkitisisi niitä pelkän ulkonäön takia. Puhuimme, ettei heti tarvitsisi varata pentua, vaan voisin harkita hetken ennen varauksen tekemistä. Hyvä suunnitelma, mutta kuten tiedämme, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan.

http://img-front.petsie.org/pet/picture/021800487_b.jpg http://img-front.petsie.org/pet/picture/021808018_b.jpg

Sain hyvän ensivaikutelman iloisista vanhemmista, jotka tulivat autolle tervehtimään vieraitaan.
Pian näin pennut ja olin niille ihan myyty, niin kuin melkein jokaiselle pennulle, jonka satun näkemään.
Sain tehdä valintani kahden tytön väliltä, molemmat olivat vaaleita aprikooseja väriltään.
Toinen pennuista oli itsenäisen oloinen, neiti viiletti yksin rappusten alla ja vaikutti rohkealta kaverilta.
Toinen pennuista taas sylissä näykkäisi nenääni ja kiehnäsi jaloissani maistellen kenkiäni.
Tämä jälkimmäinen pieni terävähampainen pentu vei sydämeni ja pian huomasin jo tehneeni siitä varauksen, vaikka kuinka ajattelin harkita varauksen tekoa vähintään kotimatkan ajan.

Pian haimmekin sitten pientä karvapalloa kotiin, jonka nimesin Femmaksi. Silloin alkoi meidän yhteinen matkamme pikkuvillan kanssa. Kotimatkalla en edes vielä tiennyt, että miten mahtavan pienen paketin olin käsiini saanut!

 photo IMG_1860_zps02f242ac.jpg


Fiiliksen hankkimisesta blogin pitkäaikaiset lukijat varmaan muistavat ja tietävät enemmän, sillä pohdin rotuvalintoja ja kuumeilin pennuista ahkeraan. Vanhoja tekstejä aiheesta voi lukea täältä.

Lyhyenä tiivistettynä siis lopulta päädyin siihen tulokseen omaan kotiini muuttaessa, että ottasimme sen unelmieni paimenkoiran, vaikka tiesin, että helpolla tuskin sellaisen raketin kanssa tulisi pärjäämään.
Pompottelin rotujen välillä ja lopulta ne tiivistyi kolmeen vaihtoehtoon bordercollieen, australianpaimenkoiraan ja kelpieen. En kuitenkaan osannut päättää, että mikä roduista olisi sopivin ja rehellisesti sanottuna, alkoi minua jälleen jännittää idea loputtoman energisestä ja vaikeasta paimenkoirasta. Hautasin taas haaveet hetkeksi ja päätin keskittyä Femmaan.

  photo Collage3_zps540303f3.jpg

Kun kuulin puskaradion kautta Fiiliksen pentueesta, oli ajatuksen aivan sekaisin. Pennut olivat pitkän matkan päässä, joten jännitin sitä, että ajaisimme Suomen toiselle puolelle pelkästään pettymään.
Halusinko sekarotuisen? Olisinko valmis oikeasti siihen urakkaan, mitä tämän rotuinen koira ja ylipäätänsä toinen koira toisi? Miten Femma suhtautuisi isompaan koiraan?
Stressauslista jatkui pitkälle, mutta kasvattajan kanssa juttelu vahvisti vaan sitä tunnetta, että ehkä tämä olisi meille se oikea pentu. Pakkasimme siis kamat autoon ja lähdimme ajamaan monta tuntia katsomaan pentua.

 photo IMG_1360_zps7ec8d524.jpg

No, arvata saattaa, että mitä katsomisessa kävi, sillä palasimme takasin pienen paimenalun kera. Enemmän hakureissusta voi lukea tämän linkin takaa.
Olin onnesta sekaisin, vaikka vähän takaraivossa kiiri pieni "apua" ajatus.
Nyt kuitenkin vuoden Fiilis on rikastuttanut elämääni ja pikkuhiljaa se apua-huutava ääni alkaa pään sisällä hellittää;)
Vaikka joitain epätoivoisia hetkiä meidän vuoden mittaisella taipaleella on ollutkin, en ole kuitenkaan päätöstäni katunut. Löysin sen unelmien paimenkoirani, kun sitä vähiten odotin.

 photo IMG_0471_zpsfe90b42f.jpg  photo IMG_1054_zpsb1fe8714.jpg

Olen saanut molemmilta koirilta sen mitä halusin.Vaikka virheitä löytyy molemmista koiristani (niinkuin meistä kaikista), voisi vaikka luulla, että nämä tytöt oli mittatilauksena meille tehtyjä.

  photo IMG_0269_zpsddcbcd30.jpg

Huhhuh tulipa pitkä teksti, kymmenen pistettä sille, joka jaksaa koko selostuksen lukea!




torstai 2. lokakuuta 2014

Sunshine she's here, you can take a break


 photo DSC_0274_zps4a004a59.jpg

Kävimme viime sunnuntaina Femman kanssa möllikisoissa testaamassa taas, että ollaanko viimekertaisista agilitykisoista kehitytty, edes pikkuisen. Olin ihan hermona koko sunnuntai aamun, sillä olin varma, että pikkuvilla pistää ranttaliksi yleisön edessä.

Femma kiltisti lievitti hihnan pään jännitystä odottamalla vuoroansa rennosti ja keskittyneen oloisena.
Pikkuvilla on kisatilanteissa aina erilainen kuin treeneissä, se ei käy odottamisen aikana kierroksilla, vaan vaikuttaa jopa rauhalliselta. Sama rauhallisuus ei tosin jatku radoilla..

Möllirata oli varsin mukavan oloinen, pari takaakiertoa ja tiukkaa kohtaa löytyi, mutta muuten se ei vaikuttanut liian vaikealta Femmalle (tai surkealle ohjaajalle).  Kepeissä sai onneksi olla verkot, sillä ilman verkkoja pikkuvillan suorittaminen ei ole todellakaan varmaa.
Radan sai mennä kaksi kertaa ja parempi tulos jäi voimaan.

Ensimmäinen rata lähti käyntiin hienosti, pikkuvilla odotti paikoillaan nätisti ja lähti reippaasti matkaan. Itse olin niin jännittynyt, että ohjasin Femmaa hieman huonosti putkelle ja tyyppi kiisi hujauksessa putken ohi, siitä siis tipahti meille virhe.
Muuten rata menikin sitten hyvin, vaikka hieman säätämistä oli molempien osapuolien osalta.
Kipusimme sijalle 5/12, josta olen hirmuisen ylpeä!

 photo DSC_0118_zpsc0d1ee45.jpg  photo DSC_0108_zpsdb5c6570.jpg

En tiedä, että mikä ajatuskatko mölliratojen jälkeen minulle tuli, mutta yhtäkkiä huomasin ilmoittavani Femmaa kisaavien luokkaan. Kisaavissa koirissa oli niin vähän koirakoita, että päätin pienestä painostuksesta lähteä testaamaan rataa.
Tässä luokassa sai olla kaikki esteen ja kepeillä ei ollut verkkoa. Itse jännitin rengasta ja keppejä, mutta päätin silti lähteä pitämään hauskaa ja ottamaan radat harjoituksen kantilta.

Femma teki virheitä kepeillä ja toisella radalla se hyppäsi renkaan edestakaisin, mutta muuten meidän meno oli yllättävän hienoa siihen nähden, että rata oli paljon vaikeampi kuin se, mitä olemme harjoitelleet.
Tuomarin mukaan rata voisi olla virallisissa kisoissa jopa kakkosluokassa, koska siinä oli paljon takaakiertoja. Eli siis ihan helpolla ei meitä osanottajia päästetty!

Sijoituimme kolmanneksi, tosin osanottajiakin oli vähän. Sijoituksista viis, olen niin tyytyväinen Femmaan, sillä se teki ihan kaikkensa. Ehkä ne viralliset kisatkaan ei tunnu niin mahdottomalta tällähetkellä. Voi olla, että joskus päästään kokeilemaan onneamme sinnekkin;)

 photo DSC_0198_zpsbccc2e64.jpg

Eilen meidän seuraksi saapuivat jälleen ihanat Rene ja Riimi.
Pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme hiekkakuopille, jossa koirat pääsivät vapaaksi touhuamaan. Ja omistajat tietenkin höpöttämään ja valokuvaamaan.

 photo DSC_0494_zpsad6b2370.jpg
 photo DSC_0522_zps08fc3c09.jpg  photo DSC_0527_zpsc22763e0.jpg
 photo DSC_0629_zpsf60ce644.jpg
Aurinko paistoi, ilmassa tuoksui syksy lehtien tippuessa hiljalleen maahan ja koirat nauttivat toisistaan....
Näinä päivinä olisi kyllä vaikea vihata syksyä!



Koirilla oli jälleen kerran hauskaa yhdessä, niin kuin yllä olevasta videosta sekä postauksen kuvista huomaa. Varsinkin Riimi ja Fiilis leikkivät jälleen paljon yhdessä.
Riimi alkaakin pian olemaan Fiiliksen kokoinen, tai oikeastaan pian se kasvaa paimenlapsesta ohi.
Kohta on siis Fiilis tämän kolmikon pienikokoisin tyyppi. Pennut kasvaa niin nopeasti!

 photo DSC_0182_zps2e1f3526.jpg  photo DSC_0038_zpse634a74a.jpg
 photo DSC_0062_zpsa1079458.jpg
 photo DSC_0425_zps616ab225.jpg  photo DSC_0301_zps749be7f3.jpg

Tiivistettynä siis lenkillä oli vauhtia ja ainakin melkein vaarallisia tilanteita, eli kaikki hyvän meiningin aineet oli kasassa. Olimme reissussa melkein kaksi tuntia ja kotiin tullessa pennut vielä jatkoivat painia.
 Ei ollut siis ihme, että ilta kului varsin rauhallisissa merkeissä Fiiliksen osalta.

 photo DSC_0703_zps9d24f923.jpg  photo DSC_0695_zps1e1bdb84.jpg

Meitä on päässyt puraisemaan treenikärpänen, koko kesän kadoksissa ollut treenimotivaatio ilmestyi taas äkillisesti takaisin. Mielessä pyörii sata ideaa ja lajia, mitä tahtoisin kokeilla ja harjoitella, mutta yritän silti pysyä järjissäni ja keskittyä pariin asiaan kerrallaan. Se on välillä vaikeaa, sillä en tunnetusti ole kärsivällisin tai järjestelmällisin ihminen mitä maa päällään kantaa;)

 Femman kanssa ollaan ahkeran agilityn treenaamisen lisäksi ruvettu ketjuttamaan temppuja ja opeteltu pari uutta temppua alkuun. Pian voidaan ottaa musiikki mukaan ja treenata pieni koiratanssinumero.
Haavena olisi myös päästä alkuun jäljen kanssa, sillä uskoisin Femman pitävän kyseisestä hommasta.

 photo IMG_1107_zps458b67ab.jpg   photo DSC_0988_zps0ec4b9f6.jpg

Fiilikselle taas lähti tilaukseen frisbeet, jotta päästäisiin treenailemaan sitä oikein urakalla.
Toivottavasti löytyisi treeniseuraa frisbeeharrastajien joukosta ja joku, joka meitä tässä lajissa auttaisi eteenpäin. Paimenlapsi on myös harjoitellut temppuna valojen kiinnilaittamista sekä myös ihmetellyt  rallytokoa.
Rallyynkin olisi kiva päästä jonkun asiantuntevan oppiin niin pystyisi paremmin kehittymään.
Kursseja on vaan niin huonosti täälläpäin...

 photo DSC_0598_zps9f1b2e12.jpg  photo DSC_0613_zpsa70a0da0.jpg

Treenaamisesta kirjoittelen lisää myöhemmin, jotta tämä postaus ei ihan venyisi kilometrin pituiseksi.  Ehkä saan jonkun myös ottamaan kuvia tai videoita meidän harrastelusta.
Postausehdotuksia saa vieläkin ehdotella kommenttilaatikon puolella, niitä ei voi koskaan olla liikaa varastossa!