lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ja elämä on kuin elokuvaa


  photo IMG_0580_zpsce09d27d.jpg  photo IMG_0597_zpsbc186b8b.jpg  photo IMG_0511_zpsf361d07c.jpg

Pitkästä aikaa nappasin kameran mukaan lenkkeilemään, en edes muista, että milloin viimeksi olen koiria kuvannut. Lähdimme veljen kanssa luontopolulle, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Olen asunut samalla paikkakunnalla koko elämäni ja silti tälläisiä uusia asioita tulee esiin, hassua!

Tytöillä tuntui olevan hauskaa, vaikka vapaaksi ne eivät päässetkään. Femma oli ihan onnessaan kun otin paksumman takin siltä pois ja se sai juosta ohuella paidalla. Nyt on ihanan lämmin, mutta sitä en uskalla pahemmin kehua, koska eiköhän takatalvi iske samantien;)

 photo IMG_0540_zps48a0a1af.jpg  photo IMG_0521_zpsdcce3fcd.jpg 

Fiilistä kiinnosti hirmuisasti virtaava puro. Se haisteli ja tökki virtaa tassulla ja työnsi jopa naamansa veteen pyydystääkseen roskaa. Hetki hetkeltä Fiilis muuttui rohkeammaksi veden kanssa ja voitte vaan kuvitella, että mitä seuraa kömpelöstä pennusta ja hieman liian pitkälle kurotetusta kuonosta...Kyllä, paimenlapsi lensi ihme kaaressa veteen ja meni paniikkiin, ei päässyt kiipeämään järkyttyneenä lammesta pois. Raukan etujalat olivat jo maan puolella ja takajalat polskuttivat vedessä. Ylös päästessään Fiilis mulkoili vihaisesti veteen ja me muut yritettiin pidättää naurua (jossa ei onnistuttu!). Mitään ilmeisesti neiti ei tästä oppinut, sillä se meni samantien tunkemaan nokkaansa taas veteen...Voi höpsö sentään!

 photo Collage_zpsf5e9358a.jpg

Pikkuveljeni on opettanut Fiiliksen noutamaan frisbeetä. Fiilis on alkanut tajuta ideaa, mutta koppeja ei vielä ole saatu. Pari hyvää yritystä on ollut, mutta paimen hiukan jännittää napata kiekkoa vauhdista. No takana vasta on parit treenit, joten siihen nähden parivaljakko on edistynyt huimasti!

 photo IMG_0718_zps3489cd7c.jpg  photo IMG_0697_zps2cea5dbb.jpg  photo IMG_0816_zps3a828911.jpg

Femma (ja Fiilis) on alkanut syömään nyt puoliksi lihaa ja puoliksi raksuja. Lisäksi Femma syö kolmesti päivässä, jotta sen ei täytyisi kerralla syödä niin kauheaa määrää. Usein kun neiti kyllästyy syömiseen. Ruokavalion muutos on toiminut tähän mennessä hvyin, Femma syö reippaasti ja on saanut lyhyessä ajassa jo hieman painoa lisää. Nyt kun neidillä on lyhyt turkki, niin näkyy selvästi myös painon kertyminen. Toivottavasti alkaa paino pikkuhiljaa kertyä!

   photo IMG_0860_zps9383a4a2.jpg  photo IMG_0806_zps3a591ecb.jpg  photo IMG_0855_zps14342447.jpg 

   photo IMG_0876_zps6d532148.jpg  photo IMG_0898_zps3f1061f8.jpg  photo IMG_0895_zpsb755d4ec.jpg
 photo IMG_0484_zpsd5063068.jpg
Me oltiin viime maanantaina agitreeneissä tämän näköisenä. Saatiin aika mielenkiintoisia kommentteja, mutta hei, täytyyhän sitä vähän olla muotitietoinen!;)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

"Kun en mä tässä sulle voi normaaliksi muuttua"

Heippa taas!

Elämä on ollut varsin hektistä, joten blogiin höpötellyt on jäänyt vähemmälle, pahoittelut siitä!
Toivottavasti kiireet helpoittavat pian:)

Viime postauksessa fiilisteltiin kevättä ja ei mennyt kuin pari päivää ja meidän kaikkien (paitsi talvesta nauttivan Fiiliksen) inhoama takatalvi saapui. Sen vielä kestin hammastapurren, mutta kun pakkanen kiristyi -15, ei ollut itku kaukana. Onneksi nyt viikonloppu on ollut taas lämpimämpi ja tiet ovat sulaneet. Pliis kevät, nyt olisi jo sopiva aika tulla!

Meidän pantakokoelma on saanut lisävahvistusta peräti kolmesta pannasta!
Viikko sitten päätin tehdä tytöille uudet pehmeät pk-pannat. Molemmat saivat samanlaiset pannat, mutta vaan eri värisinä. Nyt kelpaa tyttöjen kulkea kadulla!

 

Viime viikolla päivittelin, että Femman vanha nahkapanta on mennyt aika huonoon kuntoon. Timantteja on irronnut ja panta on kulunut tosi nuhjuisen näköiseksi. Juuri kun mietin, että pitäisi ostaa Femmalle uusi nahkapanta edustuspannaksi, törmäsin netistä ilmoitukseen, jossa myytiin aivan supersöpö panta. Perjantaina kyseinen panta sitten kotiutui meille. Vähän mietityttää, että miten kehtaan noin upeaa pantaa käyttää lätäköissä viihtyvällä pikkuvillalla!

 

 Lauantaina alkoi operaatio Femman kesälook. Tarkoitus oli trimmata lyhyehkö siisti turkki, mutta tämä ei onnistunutkaan, niinkuin alkuun vähän pelkäsinkin. Kun Femma sairastui ja kuivui niin tietysti se myös vaikutti turkkiin. Turkki meni ihan hupaiseksi hampuksi ja oli ihan "kuolleen" tuntuista. Se takkuuntui isoksi laatoiksi ja vaikka kuinka yritettiin pelastaa turkki ja selvittää takut, ei mitään ollut tehtävissä. Jouduttiin vetämään Femman kropasta karvat melkein kokonaan pois, vain nukkaa jäi jäljelle. Olihan se koirallekkin armollisempaa vetää kaikki pois, ettei joka ilta tarvitse repiä takkuja.

 photo IMG_0331_zps68ab50b7.jpg  photo IMG_0390_zpsc8d14788.jpg

Tässä ei muuten ole mitään ongelmaa, koska turkki kyllä kasvaa takaisin, mutta itseäni harmittaa se, että miten laiha koira turkin alta kuoriutui. Kun Femma sairasti, tippui siltä noin puolitoista kiloa painoa, ennen sairastumista neiti painoi melkein viisi ja puoli kiloa, pahimmillaan se oli tasan neljä kiloa. Nyt painoa on tullut lisää muutama sata gramma joten painoa olisi vielä nostettavana. Eläinlääkärikin totesi, että Femma kerää hiljalleen painoa, ettei siitä pitäisi stressata jos koira syö (se taas nimittäin on alkanut syödä!) ja on muutenkin elämäniloinen. Silti harmittaa kun turkki ei ole hämäämässä, saadaan taas kaikilta niitä "etkö sä syötä koiraasi ollenkaan"-kommentteja.
Tosin onhan se hyvä, ettei turkki hämää, niin näkee oikeasti sen, että miten paino lähtee nousemaan. Ja onneksi turkki kasvaa pian takaisin ja puvut tuovat myös suojaa.

 photo IMG_0335_zps57eb74d5.jpg  photo IMG_0371_zps47567230.jpg

Femma oli selvästi ihmeissään uudesta trimmistään, se on kierinyt ihan kaikessa intoa täynnä. Kai sitten matot ja muut alustat tuntuvat iholla erilaiselta kuin turkin kanssa;)
Pikkuvilla on ollut huomattavasti pirteämpi tällä turkilla, varmaan silläkin on vapautunut olo, kun takut ei nippaile ihoa ja ei ole niin kuuma. Oikeastaan alkuun neidillä oli hieman kylmä sisälläkin, mutta pian se varmaan tottuu viileään tuulahdukseen karvan tilalla. Saa nähdä miten nakupelle pärjää agilityssä, tuleekohan sille kylmä?:D

Nyt meillä alkaakin tehokuuri Femman kanssa, jotta saataisiin neiti kunnon kesäkuntoon. Eiköhän meillä voida jo paljon pyöreämmin kesällä! 

Sitten seuraa lukijoille kysymys, onko tai onko teillä ollut alipainoisia koiria?
Minkä rotuinen alipainoinen koira oli ja kuinka paljon alipainoa oli? Pääsittekö eroon alipainosta vai vaivaako se vieläkin?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sarjakuva koirien ruokailusta

Luulempa, että meidän neidit ei ole ainoita, jotka tekevät sarjiksessa ilmenevää ruuan vaihtelemista;)
Nykyään kyllä Femma on tajunnut, että Fiilis saa enemmän ruokaa (ja vielä villan mielestä paljon parempaa kuin sen oma!) ja siksi yrittää aika hanakasti hiipiä paimenlapsen kupille. Silloin Fiilis höpsönä menee tarkistamaan Femman kupin ja silläaikaa pikkuvilla hamstraa paimenen ruokaa hirveällä vauhdilla!


 photo IMG_zps3792b877.jpg

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kevään fiilistelyä

Aurinko paistaa, linnut laulaa ja koti on täynnä kuraisia tassunjälkiä. Kyllä, kevät tekee tuloansa!

© Riitta Kekkonen
Ulkona on ollut valoisampaa, joten lenkkeilyyn on tullut ihan uusi into. Nyt lenkille meneminen ei tunnu niin kauhealta pakkopullalta kun ilmat on ollut niin mukavia. Voi pliis, ei sitten mitään takatalvea!

Me olemme löytäneet uuden lenkkeilypaikan, erään hiekkakuopan. Sinne on suunnilleen 8 minuutin ajomatka meiltä, joten matkaa ei kerry kauheasti. Olemme nyt sielä parisen kertaa käynyt. Viime kerralla nappasin koirien lisäksi kameran mukaan, jotta saataisiin kuvia. Veljeni oli myös mukana, joten saatte nauttia jälleen myös goprolla-kuvatusta videosta.


Oli ihanaa nähdä neidit vauhdissa! Molemmat jahtasivat toisiaan, kiipeilivät kumpareilla ja mikä ihaninta...kaivoivat kuraan kuoppia. En raaskinut pilata tyttöjen iloa rapaleikeissä, vaan annoin niiden touhuta. Lenkin jälkeen tytöt joutuivatkin pesulle, vaikka sitä ennen Femma ehtikin käydä tekemässä kivat jarrutusraidat meidän sohvaan! Onneksi kura lähti sohvasta hyvin ja kiitin jälleen onneani, etten ostanut sitä kauan haaveiltua valkoista nahkasohvaa!

 photo IMG_0251_zps51f5fe7d.jpg 
 photo IMG_0176_zps94f2ea89.jpg  photo IMG_0173_zps4cb63741.jpg  photo IMG_0328_zps6e38501f.jpg  photo IMG_0159_zps4fef1da3.jpg  photo IMG_0283_zpsbf703065.jpg   photo IMG_0231_zps3874e517.jpg  photo IMG_0223_zpsb8afbba0.jpg

Perjantaina me lenkkeiltiin porukalla lentokentällä. Mukana Femman ja Fiiliksen lisäksi oli myös ennestään tutut göötit Iisi ja Dusty sekä uusi tuttavuus nahkacollie Fiilis. Meillä oli siis kaksinverroin Fiilistä mukana!;)

 photo IMG_0027_zpsd5f4a7be.jpg   photo IMG_0017_zps1a31e0d3.jpg  photo IMG_0007_zpsaf772482.jpg

Koirilla tuntui olevan hauskaa, jos ei oteta pikkuvillaa lukuun. Pikkuvanha Femma ei oikein hölmöihin leikkeihin lähtenyt ja se viettikin lenkin kulkemalla jaloissani sekä komentaen muita, jos ne sattuivat riehumaan hänen ylhäisyytensä läheisyydessä. Tämän takia pikkuvillaa ei oikein kuvissakaan näe, pitkällä putkella kun on vaikea kuvata jaloissa junnaavaa koiraa.
En tiedä sitten jännittikö se uutta isompaa koirakaveria vai onko neidistä oikeasti tullut noin tylsä?

 photo IMG_0254_zps2882d06b.jpg   photo IMG_0008_zps0043693c.jpg  photo IMG_0043_zpsda90d6de.jpg

Fiilis nautiskeli kun se pääsi juoksemaan kunnolla kavereiden kanssa. Yhdessä vaiheessa kaikki koirat innostuivat jahtaamaan pentuparkaa, näky oli aika huvittava. Kiusaa pentua on ehkä maailman kivoin leikki, ainakin jahtaajien mielestä!

  photo IMG_0009_zps5cada1d7.jpg

Sitten vähän "kurjempiin" uutisiin, Sirun hoitojakso alkaa olla lopuillaan, sillä isovanhempani tulevat sunnuntaina kotiin. Vaikka pikkukettu asuukin naapurissa, silti tietysti harmittaa kun pikkuinen lähtee. Lauma pienenee taas takaisin kahteen, ihan hassua ajatella, että meillä on vain kaksi hölmöläistä talossa! Vaikka kuinka olen sanonut, ettei kolmea koiraa tähän laumaan tule, tuntuu silti kaksi koiraa kovin pieneltä määrältä. Noh, onneksi Siru tosiaan asuu naapurissa josta pääsen sitä lainaamaan;) Ja hoitojaksojakin tulee varmasti lisää, viimeistään ensitalvena.

 photo IMG_0023_zps6a03c1e8.jpg

Nyt olen tässä miettinyt, että Fiilikselle pitäisi keksiä joku kiva harrastus. Joku sellainen, missä lähdettäisiin valvovan silmän alle pois kotoa. Nyt neidillä ei ole säännöllistä (viikottaista) treeniä, jos ei kotona tehtäviä räpellyksiä lasketa.
Agilityä ruvetaan miettimään vasta kesän jälkeen kun maaginen vuoden ikä on reilusti ylitetty ja koira kehittynyt tarpeeksi. Ihan perus tokokaan ei oikein omistajaa kiinnosta tällähetkellä.
Nyt olen miettinyt rally-tokoa, mutta sopivia kursseja en ole löytänyt. Muuten sitten en paljoa keksi, että mitä alettaisiin harrastamaan, sillä harrastusmahdollisuuksia ei ole kauheasti täälläpäin. Kesäksi yritin katsella vepe-treenejä, mutta sellaisia ei oikein löytynyt, varsinkaan niitä, johon seropi olisi tervetullut.  Täytyy katsoa, että mitä me keksitään:)

 photo IMG_0054_zps4a42eb3b.jpg

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Blogikriisi ja agilityä

Heippa!

Kuten huomaatte, blogin ulkoasu on hieman uudistunut näin kevään tullessa. Tämä ulkoasu tuskin on kuitenkaan lopullinen, sillä se ei ihan omaan silmään nappaa niin paljon kuin edellinen. Ehkä täytyy taas pyytää jotain taitavempaa henkilöä auttamaan ulkoasun kanssa...Saataisiin blogista jälleen hieno:)


Toinen asia on blogin nimi, jota olen paljon mietiskellyt. Pidän kyllä nykyisestä nimestä, mutta se on aika pitkä, vaikea muistaa ja myös hankala asetella banneriin. Uutta nimeä en ole keksinyt, mutta jos sen keksin niin voi olla, että blogi muuttaa nimeänsä. Ideoitakin saa ehdotella!


Maanantaina oltiin agilityssä ja ohjasin tälläkertaa kahta koiraa, Femmaa ja Aurinkoa. Olen oikeastaan ohjannut Aurinkoa pari viimeisintä kertaa, koska äitini on ollut kipeä. Ensimmäisellä kerralla kun äiti ei ollut mukana, meni Aurinko tosi mallikkaasti minun kanssa.

 photo IMG_0735_zps79817d9e.jpg 

Tälläkerralla äiti oli mukana katsomossa ja Aurinko taisi olla hieman hämillään, sillä homma meni ihan plörinäksi! Rinkoinen ei suostunut menemään putkiin, se suuttui jos sanoin väärän sanan (Femmalla esimerkiksi on aalle käskysana "aa" ja Rinkoiselle taas "kiipee", menin sitten sanomaan väärin!), muutenkin Aurinko höntsäili ihan omiansa. Ilmeisesti olin huono ohjaaja pikkukoiran mielestä, nimittäin se usein istahti maahan ja ei suostunut liikkua eteen eikä taakse. Radat selvittiin onneksi loppuun asti. Meitä kaikkia nauratti nämä hölmöilyt, totesin, että onneksi kaikki tietää minun osaavan ohjata ainakin omaa koiraani, etten oikeasti ole näin surkea;)

 photo IMG_0841_zpse5e96721.jpg
Ryömi kuule ite, terveisin Aurinko
Femman kanssa taas eka rata meni mallikkaasti. Neiti meni reippaasti ja oli hyvin ohjattavissa. Toinen ratakerta taas...no, me vähän sävellettiin! Femma teki pari ylimääräistä estettä, koska hyppiminen ja mutkaputket on niiiiin kivoja. Pikkuvilla myös juoksi silmät kiinni yhdessä vaiheessa ja juoksi siksi putken ohi. Oli koiran ilme vähän hämmentynyt, kun se juoksi putken ohi, hups!
Kouluttaja kysyi, että mitä ihmettä olen koirille syöttänyt kun ne on ihan höpsöjä. Hehheh sen kun tietäisi!

 photo IMG_0782_zpsb4966ca7.jpg 

Perjantaina olisi tarkoitus tavata uusi kaveri sekä pari hieman tutumpaa kaveria ja molemmat äffät pääsevät touhuun mukaan. Katsotaan, että miten tosikon (eli Femman) hermot kestää uutta kaveria;)